keskiviikko 14. joulukuuta 2016

All I want for Christmas is..

Yhdeksän päivän päästä on taas yksi vuoden kohokohdista.
Joulupukin kuumalinja, Lumiukko, kaikki lasten elokuvat, riisipuuron tuoksu aamulla, perheen yhdessäolo, jouluaamun rautakarkelot salilla, joulusauna, lahjojen antamisen ja saamisen ilo, jouluruokaa kyllästymiseen saakka, samoin pipareita, glögiä, torttuja ja konvehteja.

Viime Joulu oli siitä erikoinen, että en saanut jouluruokaa, en pipareita, glögiä, torttuja tai konvehteja, koska olin dieetillä. Hyvä ruoka mulla oli silti, en mä sitä muuten päivästä toiseen söisi... Tästä huolimatta joulu oli hyvä & eteni perinteisen normaaliin tapaan kotona.

Kuten viime Joulu, ei myöskään tämäkään tule olemaan täysin perinteinen, ei oikeastaan ollenkaan. Oon 950 kilometriä kaukana kotoa, kaukana perheestä ja kaukana perinteistä. Tänä vuonna tosin jouluruoan saan, mikä on jouluruoan suurelle fanille ihan ykkösjuttu! Jouluna ollaan myös töissä, mutta duuni on superhauskaa, niin ei kyllä haittaa ollenkaan. Odotan tätä joulua itseasiassa todella innolla. Niin ja hei, mulla on valkoinen Joulu luvassa ;)

Mulla ei oikeastaan ollut mitään lahjatoiveita Jari Mentulan Bull's All Out -kirjan lisäksi. Sen tiedän saaneeni, enkä muuta materiaa toivo.
Kuva: Google
Vaikken lahjoja pyytänytkään, niin toiveita mulla joululle on.
Toivon, että....
- Mun perheellä & läheisillä on aivan ihana sekä rauhallinen joulu.
- Kaikki ovat onnellisia & terveitä.
- Kaikki nauttivat Joulusta ja sen antimista täysin sydämin meillä kotona.


Ehkä ensi vuonna mäkin vietän ihan perinteisen perinteistä Joulua kotona, tai ken tietää, aika näyttää. Ehkä sitä taas ollaan joko dieetillä tai reissussa. :'D

Ihanaa ja rauhallista Joulun odotusta kaikille, nauttikaa ♥

lauantai 10. joulukuuta 2016

Onko ruoho oikeasti vihreämpää aidan toisella puolella?

Sunnuntaina oon ollut täällä tasan kaksi viikkoa.. Aika on mennyt niin tajuttoman äkkiä.  Urheillaan ja liikutaan, syödään, nukutaan hyvin & tietysti nauretaan ja nautitaan päivistä. Töitä painetaan melko lailla ja muun ajan siunaan hyvin vahvasti levolle.
Tänne Lappiin lähteminen on varmasti ollut yksi parhaimpia päätöksiä, mitä oon koskaan tehnyt. Kahdessa viikossa oon löytänyt itsestäni ja luonteestani uusia piirteitä, tutustunut ihaniin ihmisiin & oppinut todella paljon kaikkea uutta.
Monia asioita kotipuolessa kaipaan, mutta mä oon tällä hetkellä tosi onnellinen. En olisi voinut edes kuvitella elämistä ilman mun jokapäiväisiä rutiineja. Täällä oon kuitenkin tajunnut, että elämässä voi olla muutakin sisältöä, edes joskus. Vaikka vaan vaihtelun ja virkistyksen vuoksi. Kun päästää hetkeksi irti rutiineista, voi päästä kokemaan aivan mahtavia asioita. Oon saanut myös paljon aikaa miettiä.
Oon treenannut salilla viimeksi 26.11., eli huomenna tasan kaksi viikkoa sitten. Oonko laiminlyönyt itseäni urheilijana, kun en oo päässyt salille? EN TODELLAKAAN. Oon tutustunut mulle ihan uusiin liikuntamuotoihin ja ollut paljon aktiivisempi, kuin tavallisena punttipirkkona kotona. Oon osannut nauttia myös tästä, vaikka suuri aukko arjessa onkin ilman säännöllisiä oman lajin treenejä. Huomenna pääsen korkkaamaan ekan salitreenin täällä, enkä malta odottaa!
Kävelen joka päivä pelkkiä työmatkat, oli pakkaslukema mikä hyvänsä. Kotona ei tulisi kuuloonkaan lähteä kävelemään edes -10 asteen pakkasessa, koska onhan mulla auto ja ulkona on kylmä. Täällä kävelty jopa parhaimmillaan -32 asteen pakkasessa, eikä ollut ees paha ;)
Kolmas juttu, mitä aidan toiselta puolelta on löytynyt, on ihan tavallinen ruoka. Ruoka, mikä kaksi viikkoa sitten lukeutui vahvasti kategoriaan ''cheatmeal''. Pääosin syön täysin mun ruokavalion mukaan, mutta yksi ateria päivässä, eli lounas on ihan tavallista ruokaa, mitä mulle tarjotaan. Koska kulutus täällä on reippaasti suurempi, kun kotosalla, niin voi ihan huoletta olla stressaamatta moisesta. Aika siistiä.
Yhteydenpito kotosalle on toiminut vähän vaihtelevalla menestyksellä. Äitin ja iskän kanssa soittelen päivittäin, mutta ystäviin oon pitänyt aika heikosti yhteyttä.. Mun mielestä se on ihan hyvä, koska olematta riippuvainen ihmisistä kotona, oon löytänyt tosi hyvän ystävän täältä, kenelle voin puhua lähes mistä vaan, eikä aina tarvitse soittaa/lähettää viestiä 950 kilometrin päähän avautuakseen jostain asiasta.
Täysin EI-luontoihminen ilman minkäänlaisia erätaitoja tulee Lappiin oppaaksi luonnon keskelle erilaisten aktiviteettien pariin, joista ei ennestään ollut mitään hajua. Oikeastaan mulla ei ollut yhtään mistään mitään tietoa. Luojankiitos tein sen, koska tää on ihan parasta duunia. Mä koen olevani jollain tapaa jopa etuoikeutettu, kun saan olla just täällä. Kun näin ekaa kertaa lumikengät, ajattelin että a-p-u-a. Nyt en varmaan tiedäkkään parempaa, kun tehdä lumikenkäretkiä tuntureissa. En edes osaa kuvitella, että istuisin toimistotiloissa jossain pääkaupunkiseudulla sen sijaan. Tää on vaan jotain niin siistiä.
Vaikka painotan tekstissä hyvin pitkälti sitä, miten loistavia asioita oon löytänyt täältä ''aidan toiselta puolelta'', niin mun mielestä ruoho on ihan yhtä vihreää molemmin puolin, tai puhuttakoon nyt, että lumi on ihan yhtä valkoista.. Ne asiat mitkä mulle on ollut tärkeimpiä prioriteetteja kotona, ovat niitä mulle edelleenkin, mutta aina ei elämässä mennä käsikirjoituksen mukaan ja on vaan löydettävä jotain uutta tilalle, ainakin väliaikaisesti.

Ihanaa viikonloppua ja Joulun odotusta kaikille.
♥
Tia



torstai 1. joulukuuta 2016

Terkkuja Könkhältä

Lähes viisi päivää täällä Lapissa porskuteltu menemään. Fiilikset on alusta saakka ollut hyvät ja vastaanotto täällä oli ihan super ystävällinen & mukava.  Täällä kyllä viihtyy. 

Työt alotin maanantaina ja lasku töihin oli onneksi hyvin pehmoinen. Oon päässyt tutustumaan täällä alueeseen, kuullut tarinoita & nähnyt jo hieman miten hommat toimii. Tänään oli mulle siitä merkityksellisen jännittävä päivä, että ihan alusta loppuun saakka hoidin yhden safarin läpi, yksin. Kuitenkin vasta neljäs työpäivä. 

Hain asiakkaat, vedettiin ohjelmat läpi & saatoin heidät takaisin hotellille. Kukaan ei vahtinut tai seurannut. Reissu sujui täysin ongelmitta, asiakkaat olivat iloisia & tyytyväisiä, joten niin oli opaskin. 

Vastuu, mikä pääoppaana olemisessa tulee, on suuri. Vastuun myötä tulee kuitenkin itseluottamusta, mikä on hyvin tärkeää. Muutenkin, jos tänne haluaa, täytyy löytyä tietynlaista rohkeutta hoitaa tilanteita, oppia asioita & tavata uusia ihmisiä.

Olen työharjoittelussa  ohjelmapalveluyrityksessä täällä Lapissa, ihan Levin lähistöllä. Palvelut, joita yritys tarjoaa, on liikunnallisia urheiluun painottuvia ohjelmapalveluja. On hiihtoa, lumikenkää, potkuria, pilkkiä ja ties mitä. Liikkumaan täällä pääsee!

Viime kirjoituksessa sanoin, että tulen kertomaan myös haasteista, mitä urheilijana koen täällä reissussa. Niin varmana kerroin täällä, kuinka tulen jatkamaan tismalleen samalla tavalla mun elämäntapoja, ruokailuja ja treenejä. Neiti suunnitteli kaiken etukäteen niin mahtavasti, ettei mikään menisi toisin.

Faktahan on se, että ruokien kanssa on helppoa, vaikkakaan se ei oo ollut kanaa ja riisiä, tai oli itseasiassa kerran. Niin kauan kun on syönyt saman kaavan mukaan, tietää mitä kroppa tarvitsee, kuinka paljon & milloin. Samoin kävi treenien kanssa. Viisi päivää, nolla salitreeniä. Ihan tosissani mietin, että onko mulle tärkeämpää bodata 2 kuukautta vai hankkia kahdessa kuukaudessa kaikki tarvittavat opinnot ammattia varten. Ajattelin, että lähtisinkö kotiin ihan vaan sen tähden, että voin punnita kanaa, riisiä ja puuroa ja käydä 5 kertaa salilla viikossa. Ihmisen täytyy olla tajuttoman tyhmä, jos edes punnitsee tuollaista päätöstä.

Täällä kaikki on tasapainossa, ruoka, lepo ja urheilu. Niin vaan se vääristyy, mikä on terveellistä ja mikä ei. Jopa mun valmentaja sanoi mulle näin;
"Ei se elämä aina pelkkää bodaamista voi olla."  

Näinpä. Sanotaan, että reissussa rähjääntyy, mutta kyllä täällä myös viisastuu.

Kuvia tähän en saanut, koska kännykkä ei niitä anna lisätä. Työmaisemat ovat lumiset, valkoiset & kauniit, eipä ole valittamista. Koko päivän voi hengata vaan kerrastoissa ja toppavaatteissa ilman meikkiä. Ihan parhautta.  

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Läksiäiset & lähtötunnelmat

Tasan viikko aikaa lähtöön. Viikon päästä tähän aikaan oon jo Levillä. Ihan hullua.
Eilen juhlittiin mun läksiäisiä läheisimpien ystävien kanssa ja oli ihanaa saada kaikki loistotyypit kokoon ennen lähtöä. Kiitos kaikille. ♥


Läksiäiset sujui rennoissa merkeissä meillä kotona. Tarjoilut muodostui  espanjalaisesta tapasvalikoimasta, salaatista, suolaisesta piirakasta, cocktailpaloista, naposteltavista & jouluherkuista. Ruokaa meni, eikä kukaan saanut myrkytystä, SUCCESS!

Ilta oli lyhyt, mutta mikä tärkeintä, sain viettää tärkeiden ihmisten kanssa aikaa. Itkuakin meinattiin pariin kertaan vääntää hyvästejä tehdessä ja pahimmat vielä edessä, huh.


Ajatusten ja tunteiden kirjo lähdöstä on ihan valtava. Jännittää, mutta odotan todella innolla tulevia kuukausia. Vaikea sisäistää sitä, että kohta mä ihan oikeasti lähden. Kohta mä ihan oikeasti joudun hyvästelemään mun perheen ja mun parhaat ystävät. KA-MA-LAA. Ajatus siitä, ettei nää omia läheisiä niin pitkään aikaan, on pelottava, mutta tiedän, että kokemuksena siitä tulee todella kasvattava. Soittolistakin koti-ikävän varalle Spotifyssa on jo luotu. Mä oon niin valmis.

Tulevan viikon agenda on painaa täysillä kouluhommien parissa, koska niitä on ihan liikaa seuraavalle viidelle päivälle, nauttia perheen seurasta, nauttia viimeisistä hetkistä koulussa & ennen kaikkea nauttia viimeisistä treeneistä mun kotisalilla. Vaikka uudet tuulet puhaltavat, niin tavoitteet on ja pysyy ja niiden eteen tehdään duunia maisemanvaihdoksesta huolimatta. Tekniikka onneksi pelittää ja valmentajaan ollaan yhteydessä sieltä jorpakostakin ihan vaivattomasti.

Omaa haastetta reissuihin tuo aina mun elämäntavat ja harrastus, mutta pienellä hienosäädöllä kaikesta on aina kunnialla selvitty. Nämäkin haasteet tulen varmasti tuomaan esille täällä blogissa.

Lentolippu on jo ostettu & enää olisi vain muutama asia mitkä pitää muistaa reissua varten tehdä: Pakata tavarat, olla lentokentällä ensi sunnuntaina oikeaan aikaan & selvitä koneeseen. Uskon, että näistä selvitään. Ainakin toivon niin.

Jatkan vielä tätä yltiömäistä jännittämistä seuraavat kuusi päivää ja seuraavan kerran todennäköisesti päivittelenkin kuulumisia Leviltä.

Sääennusteet ensi sunnuntaille Kittilässä on -6°c. Pääsen siis heti alussa jo nauttimaan pienistä pakkasista, ihanaa!

Palataan,

♥ Tia

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Adventure is out there

Oon asunut pian 16 vuotta kunnassa, jossa asuu noin 21 000 henkilöä. Oon käynyt mun koulut täällä & lähikaupungeissa, oon kasvanut ja varttunut samat ihmiset mun ympärillä. Ihmisiä on tullut & mennyt, mutta useat ihanat tyypit on pysynyt barbileikeistä tähän päivään saakka. ♥  

Mäntsälä on mun koti ja täällä mä oon turvallisesti saanut kasvaa, harrastaa ja elää ihan mahtavan lapsuuden ja nuoruuden, mistä oon erittäin kiitollinen.

 Nyt on kuitenkin aika vaihtaa sivua ja lähteä katsomaan mitä maailmalla on mulle tarjota. 

Valmistun keväällä matkailupalvelujen tuottajaksi ja mun opinnoista puuttuu enää loppusilaus, viimeinen työssäoppimisjakso. Opintojen loppuminen mulle merkitsee itsenäistymistä ja irtautumista. Mulla on ollut selkeät sävelet kokoajan siitä, että mitä koulun päätyttyä tulee tapahtumaan.

Jotta tämä askel elämässä ei vastaisi täysin turvalleen lentämistä, 
pitää vähän koittaa lieventää pudotusta. 

Pakkaan siis kimpsut ja kampsut neljäksi kuukaudeksi ja lähden katsomaan kuinka kantti kestää, kun teen töitä ennestään mulle aivan vieraissa paikoissa, kahdessa eri maassa, kaukana kodista & omista läheisistä. 

Ensimmäiset kaksi kuukautta kuluu kauniissa & kylmässä Suomen Lapissa, jossa suoritan harjoittelujaksoni eräässä ihan mahtavassa ohjelmapalveluyrityksessä. Saas nähdä miten käy, kun etelän tyttö potkastaan pakkaseen porojen keskelle. 

Kun tammikuun loppupuolella luultavasti onnellisena, mutta erittäin jäisenä muijana viimeinen ammatillinen näyttö & pakolliset opinnot suoritettuna jätän Lapin taakseni, täytyy hakea vähän vastapainoa näille paukkupakkasille. 

Kotona pikaisesti pakkaillaan matkalaukkujen sisältö uudestaan ja suunnataan seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi mun aivan lempparimaahan, Espanjaan. 
Kohde sekä yritys, jossa tulen työskentelemään, on vielä mulle itsellenikin salaisuus. Se selviää pian. Jännittävää. 

Vuonna 2014 elokuussa ensimmäisenä koulupäivänä, kun kuulin että on mahdollista lähteä työssäoppimaan ulkomaille, oli mulle jo hyvin selvää minne mä haluan ja ehdottomasti pidin tästä kiinni koko opiskeluaikani ajan. Kieltä en puhunut ja tieto maasta oli hyvin pintapuolista. Mulla oli omien kokemusten perusteella muodostunut omasta mielestäni aikamoinen (todellisuudessa junttimainen & turistin näkökulmasta) perusetiketti. Lämmintä ilmaa, rantoja, tummia, komeita, iloisia & nauravia ihmisiä, hyvää ruokaa, viiniä, sangriaa & ihan sairaan hauska kieli.  

  Aloitin noin reilu vuosi sitten espanjan kielen opiskelun itsenäisesti kotona, lähtökohtana nolla. En missään vaiheessa saanut opetusta ja oppimateriaalit hankin itse. Kuuntelin, toistin, luin & kirjoitin. 

Nyt kuitenkin vuoden 2016 lopussa ollaan tultu siihen pisteeseen, että tämä etiketti on saanut aivan uudenlaisen sisällön. Hallitsen kielen & tunnen kulttuurin melko hyvin. Kovan työn tuloksena mulla on valmiudet työskennellä kyseisessä maassa & yksi mun suurimmista unelmista on toteutumaisimmillaan.


 Työt starttailee Lapissa 28.11., joten täällä pääsee seurailemaan mun reissun tapahtumia. Luvassa on varmasti naurua, itkua & ikimuistoisia kokemuksia.