keskiviikko 14. joulukuuta 2016

All I want for Christmas is..

Yhdeksän päivän päästä on taas yksi vuoden kohokohdista.
Joulupukin kuumalinja, Lumiukko, kaikki lasten elokuvat, riisipuuron tuoksu aamulla, perheen yhdessäolo, jouluaamun rautakarkelot salilla, joulusauna, lahjojen antamisen ja saamisen ilo, jouluruokaa kyllästymiseen saakka, samoin pipareita, glögiä, torttuja ja konvehteja.

Viime Joulu oli siitä erikoinen, että en saanut jouluruokaa, en pipareita, glögiä, torttuja tai konvehteja, koska olin dieetillä. Hyvä ruoka mulla oli silti, en mä sitä muuten päivästä toiseen söisi... Tästä huolimatta joulu oli hyvä & eteni perinteisen normaaliin tapaan kotona.

Kuten viime Joulu, ei myöskään tämäkään tule olemaan täysin perinteinen, ei oikeastaan ollenkaan. Oon 950 kilometriä kaukana kotoa, kaukana perheestä ja kaukana perinteistä. Tänä vuonna tosin jouluruoan saan, mikä on jouluruoan suurelle fanille ihan ykkösjuttu! Jouluna ollaan myös töissä, mutta duuni on superhauskaa, niin ei kyllä haittaa ollenkaan. Odotan tätä joulua itseasiassa todella innolla. Niin ja hei, mulla on valkoinen Joulu luvassa ;)

Mulla ei oikeastaan ollut mitään lahjatoiveita Jari Mentulan Bull's All Out -kirjan lisäksi. Sen tiedän saaneeni, enkä muuta materiaa toivo.
Kuva: Google
Vaikken lahjoja pyytänytkään, niin toiveita mulla joululle on.
Toivon, että....
- Mun perheellä & läheisillä on aivan ihana sekä rauhallinen joulu.
- Kaikki ovat onnellisia & terveitä.
- Kaikki nauttivat Joulusta ja sen antimista täysin sydämin meillä kotona.


Ehkä ensi vuonna mäkin vietän ihan perinteisen perinteistä Joulua kotona, tai ken tietää, aika näyttää. Ehkä sitä taas ollaan joko dieetillä tai reissussa. :'D

Ihanaa ja rauhallista Joulun odotusta kaikille, nauttikaa ♥

lauantai 10. joulukuuta 2016

Onko ruoho oikeasti vihreämpää aidan toisella puolella?

Sunnuntaina oon ollut täällä tasan kaksi viikkoa.. Aika on mennyt niin tajuttoman äkkiä.  Urheillaan ja liikutaan, syödään, nukutaan hyvin & tietysti nauretaan ja nautitaan päivistä. Töitä painetaan melko lailla ja muun ajan siunaan hyvin vahvasti levolle.
Tänne Lappiin lähteminen on varmasti ollut yksi parhaimpia päätöksiä, mitä oon koskaan tehnyt. Kahdessa viikossa oon löytänyt itsestäni ja luonteestani uusia piirteitä, tutustunut ihaniin ihmisiin & oppinut todella paljon kaikkea uutta.
Monia asioita kotipuolessa kaipaan, mutta mä oon tällä hetkellä tosi onnellinen. En olisi voinut edes kuvitella elämistä ilman mun jokapäiväisiä rutiineja. Täällä oon kuitenkin tajunnut, että elämässä voi olla muutakin sisältöä, edes joskus. Vaikka vaan vaihtelun ja virkistyksen vuoksi. Kun päästää hetkeksi irti rutiineista, voi päästä kokemaan aivan mahtavia asioita. Oon saanut myös paljon aikaa miettiä.
Oon treenannut salilla viimeksi 26.11., eli huomenna tasan kaksi viikkoa sitten. Oonko laiminlyönyt itseäni urheilijana, kun en oo päässyt salille? EN TODELLAKAAN. Oon tutustunut mulle ihan uusiin liikuntamuotoihin ja ollut paljon aktiivisempi, kuin tavallisena punttipirkkona kotona. Oon osannut nauttia myös tästä, vaikka suuri aukko arjessa onkin ilman säännöllisiä oman lajin treenejä. Huomenna pääsen korkkaamaan ekan salitreenin täällä, enkä malta odottaa!
Kävelen joka päivä pelkkiä työmatkat, oli pakkaslukema mikä hyvänsä. Kotona ei tulisi kuuloonkaan lähteä kävelemään edes -10 asteen pakkasessa, koska onhan mulla auto ja ulkona on kylmä. Täällä kävelty jopa parhaimmillaan -32 asteen pakkasessa, eikä ollut ees paha ;)
Kolmas juttu, mitä aidan toiselta puolelta on löytynyt, on ihan tavallinen ruoka. Ruoka, mikä kaksi viikkoa sitten lukeutui vahvasti kategoriaan ''cheatmeal''. Pääosin syön täysin mun ruokavalion mukaan, mutta yksi ateria päivässä, eli lounas on ihan tavallista ruokaa, mitä mulle tarjotaan. Koska kulutus täällä on reippaasti suurempi, kun kotosalla, niin voi ihan huoletta olla stressaamatta moisesta. Aika siistiä.
Yhteydenpito kotosalle on toiminut vähän vaihtelevalla menestyksellä. Äitin ja iskän kanssa soittelen päivittäin, mutta ystäviin oon pitänyt aika heikosti yhteyttä.. Mun mielestä se on ihan hyvä, koska olematta riippuvainen ihmisistä kotona, oon löytänyt tosi hyvän ystävän täältä, kenelle voin puhua lähes mistä vaan, eikä aina tarvitse soittaa/lähettää viestiä 950 kilometrin päähän avautuakseen jostain asiasta.
Täysin EI-luontoihminen ilman minkäänlaisia erätaitoja tulee Lappiin oppaaksi luonnon keskelle erilaisten aktiviteettien pariin, joista ei ennestään ollut mitään hajua. Oikeastaan mulla ei ollut yhtään mistään mitään tietoa. Luojankiitos tein sen, koska tää on ihan parasta duunia. Mä koen olevani jollain tapaa jopa etuoikeutettu, kun saan olla just täällä. Kun näin ekaa kertaa lumikengät, ajattelin että a-p-u-a. Nyt en varmaan tiedäkkään parempaa, kun tehdä lumikenkäretkiä tuntureissa. En edes osaa kuvitella, että istuisin toimistotiloissa jossain pääkaupunkiseudulla sen sijaan. Tää on vaan jotain niin siistiä.
Vaikka painotan tekstissä hyvin pitkälti sitä, miten loistavia asioita oon löytänyt täältä ''aidan toiselta puolelta'', niin mun mielestä ruoho on ihan yhtä vihreää molemmin puolin, tai puhuttakoon nyt, että lumi on ihan yhtä valkoista.. Ne asiat mitkä mulle on ollut tärkeimpiä prioriteetteja kotona, ovat niitä mulle edelleenkin, mutta aina ei elämässä mennä käsikirjoituksen mukaan ja on vaan löydettävä jotain uutta tilalle, ainakin väliaikaisesti.

Ihanaa viikonloppua ja Joulun odotusta kaikille.
♥
Tia



torstai 1. joulukuuta 2016

Terkkuja Könkhältä

Lähes viisi päivää täällä Lapissa porskuteltu menemään. Fiilikset on alusta saakka ollut hyvät ja vastaanotto täällä oli ihan super ystävällinen & mukava.  Täällä kyllä viihtyy. 

Työt alotin maanantaina ja lasku töihin oli onneksi hyvin pehmoinen. Oon päässyt tutustumaan täällä alueeseen, kuullut tarinoita & nähnyt jo hieman miten hommat toimii. Tänään oli mulle siitä merkityksellisen jännittävä päivä, että ihan alusta loppuun saakka hoidin yhden safarin läpi, yksin. Kuitenkin vasta neljäs työpäivä. 

Hain asiakkaat, vedettiin ohjelmat läpi & saatoin heidät takaisin hotellille. Kukaan ei vahtinut tai seurannut. Reissu sujui täysin ongelmitta, asiakkaat olivat iloisia & tyytyväisiä, joten niin oli opaskin. 

Vastuu, mikä pääoppaana olemisessa tulee, on suuri. Vastuun myötä tulee kuitenkin itseluottamusta, mikä on hyvin tärkeää. Muutenkin, jos tänne haluaa, täytyy löytyä tietynlaista rohkeutta hoitaa tilanteita, oppia asioita & tavata uusia ihmisiä.

Olen työharjoittelussa  ohjelmapalveluyrityksessä täällä Lapissa, ihan Levin lähistöllä. Palvelut, joita yritys tarjoaa, on liikunnallisia urheiluun painottuvia ohjelmapalveluja. On hiihtoa, lumikenkää, potkuria, pilkkiä ja ties mitä. Liikkumaan täällä pääsee!

Viime kirjoituksessa sanoin, että tulen kertomaan myös haasteista, mitä urheilijana koen täällä reissussa. Niin varmana kerroin täällä, kuinka tulen jatkamaan tismalleen samalla tavalla mun elämäntapoja, ruokailuja ja treenejä. Neiti suunnitteli kaiken etukäteen niin mahtavasti, ettei mikään menisi toisin.

Faktahan on se, että ruokien kanssa on helppoa, vaikkakaan se ei oo ollut kanaa ja riisiä, tai oli itseasiassa kerran. Niin kauan kun on syönyt saman kaavan mukaan, tietää mitä kroppa tarvitsee, kuinka paljon & milloin. Samoin kävi treenien kanssa. Viisi päivää, nolla salitreeniä. Ihan tosissani mietin, että onko mulle tärkeämpää bodata 2 kuukautta vai hankkia kahdessa kuukaudessa kaikki tarvittavat opinnot ammattia varten. Ajattelin, että lähtisinkö kotiin ihan vaan sen tähden, että voin punnita kanaa, riisiä ja puuroa ja käydä 5 kertaa salilla viikossa. Ihmisen täytyy olla tajuttoman tyhmä, jos edes punnitsee tuollaista päätöstä.

Täällä kaikki on tasapainossa, ruoka, lepo ja urheilu. Niin vaan se vääristyy, mikä on terveellistä ja mikä ei. Jopa mun valmentaja sanoi mulle näin;
"Ei se elämä aina pelkkää bodaamista voi olla."  

Näinpä. Sanotaan, että reissussa rähjääntyy, mutta kyllä täällä myös viisastuu.

Kuvia tähän en saanut, koska kännykkä ei niitä anna lisätä. Työmaisemat ovat lumiset, valkoiset & kauniit, eipä ole valittamista. Koko päivän voi hengata vaan kerrastoissa ja toppavaatteissa ilman meikkiä. Ihan parhautta.